sunnuntai 31. elokuuta 2008

Putkiremontti, neljäs viikko

Putket saivat kotelon ja loppuviikosta siivosin, Frodokin pääsi taas välillä kotiin. Keittiö on melkein valmis ja vessarempan piti alkaa tiistaina. Maanantaina kuitenkin selvisi että hommat ovat nyt seis toistaiseksi, työt jatkuvat joskus jos jatkuvat. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Eli vuorossa hengähdystauko.





lauantai 30. elokuuta 2008

Aikaisia herätyksiä



Kiitos putkiremontin, meillä joutuu nykyään heräämään joka aamu 5.30 *haukotus*
Onneksi on perjantai :o)

torstai 28. elokuuta 2008

Cafe-Deco

Tämä kahvila-puoti löytyi vuosi-pari sitten sattumalta matkalla Turkuun, noin 60 km Tampereelta. Kahvilasta saa aivan ihania tuoreita leivoksia, kakkuja ja piiraita, kaupan puolelta löytyy vaatteita sekä sisustus- ja lahjatavaroita.


keskiviikko 27. elokuuta 2008

Sammakot ne olla pitää


"Pienet sammakot, pienet sammakot ne lystikkäitä on!"
Olen korviani myöten rakastunut hauskoihin, mutta sitäkin mukavampiin sammakkokenkiin! Näitä ekologisia, iloisen värisiä ja monen mallisia El Naturalistan kenkiä tehdään niin naisille kuin miehillekin ja Tampereella popoja myyvät Kenkärepo, Foxy, Stockmann ja Annelin Kenkä. Helsingistä löytyy oikea El Naturalista -puoti, sinne täytynee tehdä pyhiinvaellusmatka jossain kohtaa :o). Omasta kaapistani löytyy tällä hetkellä neljä paria ja ne ovat kaikki kovassa käytössä, kuten kuvasta näkyy...

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Putkiremontti, kolmas viikko

Kolmas viikko putkiremppaa takana. Kyllästyttää, vaikkakin keittiö alkaa olemaan jo melkein valmis. Kaappeja ukot eivät laita takaisin, eivätkä ne kuulemma varmaan sellaisenaan enää toimikaan kun putkille tulee uusi vanerinen kotelo. Mietin vain että mitenkähän se toimii kun keittiön allas on lähes kiinni kotelossa?

Keittiöremonttikin kutkuttaa mieltä kun on katsellut tyhjää seinää. Suunnitelmia on, mutta aika näyttää nousevatko remppakustannukset niin ettei siihen jää rahaa. Pidetään peukkuja :o) ja odotellaan Ikean uutta kuvastoa! Törmäsin perjantaina posteljooniin ja kyselin että minne ihmeeseen se on hukannut mun kuvaston kun kaikilla muilla se jo tuntuu olevan. Postipoika kertoi niitä kovasti jo jakaneensa ja että niitä tuli isot määrät väärillä osoitteilla. Huikkasin vielä perään että jos on ylimääräisiä niin mulle voi tuoda :o)

Lattiassa oleva reikä sen kun suureni. Ylöspäin tulevan ilmavirran ansioista sieltä tuli aamuisin ihanat kahvin tuoksut.

Keskiviikkona putkiin ilmestyivät mystiset punaiset kupit, jotka myöhemmin osoittautuivat vuototunnistimiksi.


Torstaina pihaan oli rakennettu olutteltta???


Perjantaina sotkua ja äänieristeitä. Ilta menikin näitä siivotessa että uskalsin tuoda Frodon kotiin pariksi yöksi. Valkoinen unelma-imurini on ollut kovilla, ettei vaan menisi pilalle...

lauantai 23. elokuuta 2008

Ostoksilla Kööpenhaminassa


Heinäkuun alussa vietin helteisen pitkän viikonlopun Kööpenhaminassa. Mikä ihana kaupunki!!! Suosittelen kaikille lämpimästi.
Nordre Frihavnsgade -kadulta löytyi vaikka mitä:


Mikä onkaan parempi tapa aloittaa päivä kuin runsas suklaa-annos? Peter Beier on tanskalainen kaveri, jolta löytyy myös oma kaakaoviljelmä! Nimikkokahviloita on Köpiksen lisäksi Ruotsissa ja Pariisissa. Nam :o)

Ihan suklaakahvilan naapurista löytyi houkuttelevan näköinen Pif-Paf-Puf, super-ihana lelukauppa jossa olisin voinut viettää aikaa vaikka kuinka kauan.

Con Amore, kaikkea kivaa pientä sälää niin sisustukseen kuin pukeutumiseenkin.

Portobello: sisustusta, sisustusta, sisustusta :o)


Pink:issä oli merkkivaatteita ja esineitä, tanskalaisten merkkien lisäksi mm. Marimekkoa.

Muualla Kööpenhaminassa:

Madurosta löytyi sisustustavaroita, laukkuja, leluja yms...

Sympaattinen kahvila Tea Time.

Normann Copenhagen oli hienoinen pettymys.

Nyhavnissa kannattaa käydä syömässä. Myös Tivolista löytyy reilut 40 ravintolaa.

perjantai 22. elokuuta 2008

Tähystystornissa



"Mummulassa" on kivaa kun pääsee kerrostalokyttäämään *wuff*

torstai 21. elokuuta 2008

Keltainen Talo

Äidillä ja minulla on tapana kierrellä ihania kahviloita. Ja aina parempi jos kahvilan yhteydessä on sisustuskauppa :o)
Yksi tämän kesän uusista löydöistä oli Pälkäneellä, Aapiskukon ja rauniokirkon vieressä oleva Keltainen Talo, josta löytyy jos jonkinmoista: kahvila, sisustus- ja pellavavaatepuoti, käsityökursseja ja majoituspalvelu. Tämän syksyn ohjelmassa näyttää myös olevan neulekahvila, vanhan ajan ompeluseura. Tiloissa voi myös kokoustaa.


(kuvat: www.keltainen talo.fi)

Elämää putkiremontin keskellä

Keittiön kaappien sisältö löytyy makkarista (niin kuin kaikki muukin). Ikean läpinäkyvät muovilaatikot osoittautuivat jälleen kerran huippuhyviksi!


Tiskattuani pari kertaa vessan lavuaarissa, alkoivat kertakäyttöastiat tuntua houkuttelevilta.


Imuri on kovassa käytössä päivittäin. Tämän valkoisen aarteen metsästyksen aloitin kuukausia ennen kuin pieni erä niitä tuotiin Suomeen. Minulla oli oma varattuna jo hyvissä ajoin :o) Imuri on Pia Wallénin Electroluxille suunnittelema kaunotar.

tiistai 19. elokuuta 2008

Leffatuolien uusi elämä

Olisikohan ollut noin vuosi sitten kuulin että Tampereen Kinopalatsin vanhoja elokuvatuoleja saa hakea ilmaiseksi jostain varastolta. Niinpä kolmen jakkaran satsi muutti meille takan eteen. Vasta tänä kesänä oli aikaa uudelleen verhoilulle. Nolla-kokemuksella projekti osoittautui luultua haastavammaksi mutta kolmen ihmisen voimin tuolit valmistuivat kuin valmistuivatkin. Kiitokset apujoukoille!!!
Alunperin tuoleissa oli oranssi villakangasverhoilu, joka oli paikoitellen likaantunut aika pahastikin. Selkänojien ja istuinosien takapuolella oli niin ikään oranssihtava nahkajäljitelmä. Työn tuoksinassa unohdin ottaa "ennen"-kuvan kun osat olivat vielä kasassa...



Rungosta irrotetut istuinosat.


Selkänojan takunen.
Tuolien tekijä ei ollut niiteissä säästellyt, mikä teki purkutyöstä hidasta. Ällöttävää siitä sen sijaan teki kankaan alla joskus muinoin ollut vaahtomuovikerros. Evoluutio oli tehnyt siitä suuren kasan keltaista jauhoa... Purkamiseen meni muutama päivä, lopputuloksena kipeät kädet ja selkä, sekä pari pientä haaveria. Vertakin siis nähtiin muutama pisara.
Penkkien kangas löytyi Linumin valikoimista ja taustakangas Etolasta. Linumin kankaita saa Tampereella ainakin Taito Shopista ja Vaniljasta.


Äiti nakuttaa.

Tuolien metallinen runko piti alunperin maalata valkoiseksi, mutta se jätettiinkin puisten käsinojien tapaan alkuperäiseen kuntoon.












sunnuntai 17. elokuuta 2008

Putkiremontti, toinen viikko

Tällä viikolla ei tapahtunut juuri mitään, kunnes sitten perjantaina keittiön lattiaan oli ilmestynyt reikä, josta näki alakertaan! Hih, "kukkuu!" :o) Kun reiän viereen meni seisomaan ja kurkki alas niin tukka hulmusi, jostain syystä sieltä kävi kova tuuli.


vieressä oli puolikas jätesäkillinen heinää yms.

lauantai 16. elokuuta 2008

Pipinä


Kuume pannahinen iski ja piti turvatua lääkelaatikon sisältöön.

torstai 14. elokuuta 2008

Adalmiinan Helmi

Paimion ihana sisustuskauppa Adalmiinan Helmi on avannut nettipuodin!
Adalmiinan Helmen nettikauppa

(kuva: www.adalmiinanhelmi.fi)

Kirpputorilla



Kirpputorilla käyn myymässä keskimäärin kerran kuussa, meillä on äidin kanssa yhteinen pöytä itsepalveluperiaatteella toimivalla kirppiksellä. Tuotot laitetaan tätä varten (kirpputorilta) hankittuun peltipurkkiin ja niillä sitten tehdään aina kesälomalla joku reissu. Olemme käyneet mm. Varsovassa, Riikassa ja Kööpenhaminassa.
Tässä muutama kokemuksen tuoma vinkki:

  1. Käytä samaa pöytää, näin vältyt tavaroiden hinnoittelulta moneen kertaan.
  2. Viikko on paras pituus kerralla, tavarat myyvät suhteessa eniten/parhaiten ensimmäisten päivien aikana.
  3. Käy paikalla päivittäin, siisti pöytä myy parhaiten.
  4. Hinnoittele edullisesti, vältyt tavaroiden edes takaisin kanniskelulta.
  5. Pöydän vuokran päättyessä ota mukaan pari ylimääräistä kassia UFF:ia ja paperinkeräystä varten.
  6. Älä vie liikaa tavaraa kerralla, ihmiset eivät jaksa penkoa liian täyttä pöytää.
  7. Vie sesongin mukaista tavaraa: talvivaatteita talvella, joulutavaroita joulun alla jne.
  8. Säilytä kotona kassia tai laatikkoa johon voit laittaa kirpputorille menevät esineet/vaatteet sitä mukaan kun ne osuvat käsiisi.
    Kirpparin jälkeen on kiva tutkia lapuista mitä kaikkea sitä tuli myytyä. Ja oi sitä ihanaa tunnetta kun pääsee ylimääräisistä tavaroista eroon!
    Radio Kirppis

tiistai 12. elokuuta 2008

Designtori


Sunnuntaina suuntasin "naapuriin" Designtorille, missä kävi kauhea kuhina! Designtorin ja koiran lenkityksen yhdistäminen osoittautui huonoksi ideaksi: vetelä koira sylissä yritin tunkea ihmismassan sekaan, koiran pussaillessa estottomasti kaikkia joita vain kerkesi :o)
Jotain onnistuin kuitenkin saamaan:


Onnela Designin laukku.


Onnela Designin kaulapussukka.


Tämän tekijä/valmistaja jäi tungoksessa epäselväksi, tietääkö kukaan?
Tykkäsin Designtorista, näitä lisää!
Onnela Design

maanantai 11. elokuuta 2008

Trimmattavana

Perjantaina Frodo kävi taas parturissa Groomer'sissa, Pirkkalan keskustassa.

Frodo odottelee vuoroaan.

Märkänä.

Föönättynä.

Valmiina.