torstai 26. helmikuuta 2009

Sauna vanhassa kivitalossa

Oli tuossa jokin aika sitten keskustelua Sitruunan kanssa vanhoista taloista ja niiden saunoista. Lupasin silloin kaivaa esiin vanhat pohjapiirrustukset, joissa näkyisi vanha ja uusi kylppäri.

Talo on rakennettu vuonna 1901, ja tuon kylppärin laajennuksen ja saunan rakennuksen on tehnyt minua edellinen asukas 2000-luvun alussa. Nythän se koki taas uudistuksen putkiremontin myötä, mutta seiniä tms. ei siirrelty, ainoastaa kaakelit ja kalusteet vaihdettiin ja sauna sekä katto saivat uuden värin.


Ennen:



Vanha kylpyhuone oli pieni, ja käytössä olivat vielä kahdet ulko-ovet rappukäytävään.


Jälkeen:



Uudessa kylppärissä jäi tilaa myös saunalle. Tosin tuossa kuvassa ovat mittasuhteet vähän poskellaan, sauna on isompi kuin kuvassa ja tuo muu osuus kylpyhuoneesta vastaavasti pienempi. Putkiremontin yhteydessä suihkun takaseinä ja kuvassa vasemmalla oleva seinä tulivat vähän sisäänpäin pienentäen vessaa.

Toinen sisäänkäynti jäi saunan seinän taakse. Rapun puolella meillä on edelleen kaksi ovea ja "ei mainoksia, kiitos" -kyltistä huolimatta mm. Tamperelaiset tulevat usein kahtena kappaleena.

Hassu kolonen saunan oikealla puolella on eteisen peilikaappi.

2 kommenttia:

sitruuna kirjoitti...

Näppärästi on kyllä lisätty sauna. Itse olen alkanut haaveilemaan sellaisesta pienestä höyrykaapista - tosin sekään ei mahdu tähän asuntoon, mutta ehkä joskus kylppärissä on sen verran tilaa ja taskussa rahaa, että sellaisen saisi. Ei ihan kovin äkkiä tosin...

Rosanna kirjoitti...

Pikkuhiljaa sukan varteen :o) Mun seuraava projekti on ton lattian laittaminen, mutta joo, siinä voi kans vierähtää hetki että saa hynkyt kasaan :o)